LAUTAMIESLEHDEN 2-2013 PÄÄKIRJOITUS

Säästetäänkö demokratiassa?

 

Me suomalaiset olemme tottuneet melko monessa asiassa tekemään niinkuin meitä ”viisaammat” kehottavat, kas näin. Kun joskus 70-luvulla meitä kehotettiin säästämään energiassa, me säästimme. Mikä oli seuraus? Seuraus oli se, että säästämisen seurauksena energiahinnat nousivat.

Tänä aikana meitä on kehotettu säästämään vedenkulutuksessa, sähkönkulutuksessa, polttoaineenkulutuksessa ja ties missä. Iso osa kansalaisista on ottanut neuvot varteen.

No, mikä siitä on ollut seuraus. Seuraus on ollut se, että vesihinnat ovat nouseet, kun vesiyhtiöt eivät säästämisen seurauksena ole saaneet riittävästi voittoja.

Sähköyhtiöt ovat nostaneet hintoja omien kummallisten kiemuroimistensa avulla, koska kansalaisten energiasäästöt ovat pienentäneet sähköyhtiöiden tuottoja.

 

Normaalijärjellä varustettu ihminen käsittää kernaasti asian niin, että kun säästää, se merkitsee kulujen pienenemistä. Noissa mainitsemissani esimerkeissä paljastuu, että kulujen pieneneminen on lähinnä toiveajattelua.

Edellinen oli aasinsilta varsinaiseen asiaan. Nyt suomalainen oikeudenhoitojärjestelmä säästää vimmatusti, kuluja rouhitaan sieltä mistä mieleen juolahtaa. Meitä maallikkotuomareita ei ole kehotettu säästämään, meiltä säästöt on otettu väkivalloin.

Millaisia säästöjä arvelette esimerkiksi lautamiesten vähentämisen, tai jopa järjestelmän lakkauttamisen tuovan tulevaisuudessa? Tulevatko säästöt olemaan miljoonaluokkaa? Vastaan tähän: säästöjä ei tule lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä.

Säästöjen sijaan suomalainen oikeusjärjestelmä muodostaa sisälleen eräänlaisia korotusautomaatteja, kun yhteiskunnan lakiasioihin suunnatut palvelut yksityistetään. Säästöjen sijaan tämä kasvoton korotusautomaatti tulee vahvistamaan ammattilakimiesten asemaa ja sen myötä myös kustannusten kasvu on selviö.

 

On totta, että näennäisesti säästöä voi olla olemassa, mutta vain näennäisesti. Kysymyksessä kuitenkin on vain rahojen siirto taskusta toiseen.

Pahinta tässä, uskoakseni toteutuvassa visiossani, on se, että suurin ja merkittävin säästö tulee kohdistumaan demokratiaan, siihen ilmiöön, jonka pitäisi turvata kansalaisille mahdollisimman oikeudenmukainen kohtelu. Tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan uusia ilmiöitä: kunnalliset oikeusapujärjestelmät häviävät ja sijalle tulee yrityshenkinen lakimiesapu ja kuntien kustannukset nousevat.

 

Maallikkotuomarijärjestelmään kohdistuvat säästöt merkitsevät myös sitä, että oikeudenjakojärjestelmä etääntyy meistä näkymättömiin, tuntemattomaksi hahmoksi, jossa tuntemattomat tahot kahmivat rahaa. Näin ollen voi kysyä, kuka säästää, missä ja miten?

 

Käytännössä säästämisen pitäisi merkitä turvaa. Tässä ajassa säästäminen -sanassa alkaa olla outo kaiku. Kun joku julkinen taho, olipa se sitten vesi-, sähköyhtiö tai jopa oikeuslaitoksemme, puhuu säästämisestä saattaa moni kansalainen havahtua ja miettiä että: taasko minun kukkarolleni ollaan tulossa. Eikä turhaan havahdukaan, näin on jos siltä näyttää.

Jäljet pelottavat. Myönteisiä kokemuksia ei kansalaisilla juurikaan edellä mainitun kaltaisista ”säästöistä” ole -eikä tule.